Ruutujen välistä

Sarjakuvat on mulle tapa ilmaista itseäni, mutta nyt mun mielenterveydelliset häiriöni tekevät sarjisten tekemisestä kaupallisesti lähes mahdotonta. Kaupallisuus on tärkeätä siksi, että tämä on mun tapani tehdä elantoa. Olen ajatuksiltani liian hidas, keholtani liian raskas ja osaamaton mihinkään muuhun. Sama pätee nyt päässä pyöriviin ajatuksiin luovasta työstäni. ”Tyhmä, saamaton, hidas ja laiska. Ei susta ole mihinkään. Muut olis saaneet tän valmiiksi jo. Missaat taas deadlinen ja petät kaikki”-ajatukset pääsevät suusta ulos lopulta ”minä”-muodossa luoden ikiliikkujan ja iki-ilkkujan, joka hiljalleen syö sydäntä pois rinnasta. Joten tauko on paikallaan.

Mä tein tästä päivityksen, koska näitä samoja ajatuksia on niin monella. Ne on vaan ajatuksia. Oikeasti. Sä olet tärkeä ja taitava ja sä merkitset todella paljon. Tää on vaan hetki. Sä pääset siitä yli vahvempana ja viisaampana, kunhan muistat olla armollinen itselles ja ottaa tarvittavan levon.

.

.

.

Mulla ei ole mitään ongelmaa aloittaa asioita. Se loppuun saattaminen on ollut ainainen ongelma menneisyydessä.

Translation:
1:
Find your old blog.
Me: DA? Seriously?

2: Find Anni’s comicblog from the link section. Miss Anni.

3: Promise yourself to become more social

4: …. Or – if you prefer – sulk and whine about old things and relationships that you failed miserably.
Me: mutter mutter friends names, never phone my granny, mutter mutter, never finished that comic

5: get a hold of yourself! Make promises you can’t keep! Draw a comic about what you’ve learnt!
Me: From now on I will update my blog everyday! I will be more social! I will always be active from now on

6: … and leave it as a sketch and play Facebook ”games” the rest of the day.
Paper: *attenttion cough*
me: Yeah yeah. Damn critters.

7: Find the blog a year later. Start over.
me: Da? Seriously?

.